torstai, 4. lokakuuta 2007

Netissä tapahtuu tärkeitä

Monille vanhemmille virtuaalimaailma tuntuu omalta erilliseltä todellisuudeltaan, joka on irrallaan muusta maailmasta. Kuten aamupäivällä esittäytyneet nuoret itsekin kertoivat, heille internet on kuitenkin arkipäiväinen ja tärkeä sosiaalisuuden väline, joka limittyy saumattomasti niin sanottuun reaalitodellisuuteen.

Samaa kertovat myös Mannerheimin Lastensuojeluliiton tuoreen tutkimuksen tulokset. Suvi Tuominen ja Juuso Peura MLL:n Turvallinen nuorten netti -projektista esittelevät nuorten kuvagalleriakokemuksia kartoittavaa tutkimusta, joka tehtiin viime keväänä. Kyselyyn vastasi 18 267 nuorta, jotka olivat iältään 12­-18 -vuotiaita.

Kuvagalleriat ovat suuren sosiaalisen merkityksen omaavia sivustoja, joille nuoret laittavat omia kuviaan ja kommentoivat muiden otoksia. Niistä suosituimpiin lukeutuvassa IRC-Galleriassa on tällä hetkellä yli 450 000 käyttäjää ja lähes seitsemän miljoonaa kuvaa.

Lähes joka toinen vastaajista oli saanut uuden ystävän galleriasivuston kautta ja joka kymmenes seurustelukumppanin. Joka viides vastaaja oli kohdannut jonkinlaista kiusaamista. Melko harvat kertoivat kiusaamisesta vanhemmilleen.

Raportti tulee kokonaisuudessaan luettavaksi tälle sivustolle ensi kuun alkuun mennessä.

Vanhempien, opettajien ja median – eli aikuisten, reaktiot nuorten verkkoasioihin ovat olleet varsin voimakkaita. Tuntematon pelottaa, eivätkä vanhemmat useinkaan ymmärrä ihan kaikkea lastensa verkkoelämästä. Vaikka digitaalinen kuilu nuorten ja vanhempien sukupolvien välillä saattaa paikoin olla melkoinen, vanhempien pitäisi uskaltaa olla vanhempia myös itselleen vieraassa ympäristössä.

Melko monet vanhemmat ovat nähneet lapsensa kuvagalleriasivun ja tietävät tämän nimimerkin. Verkossa on kuitenkin lukuisia eri mahdollisuuksia luoda useampia profiileja. Ratsiat, vakoilu ja vahtiminen käyvätkin verkkoympäristössä harvinaisen nopeasti turhanpäiväisiksi, Suvi Tuominen ja Juuso Peura muistuttavat.

Turvallinen nuorten netti- eli TUNNE -projekti päättyy tämän kuun lopussa. Sitä on toteutettu monin tavoin ja tavattu 40 000 ihmistä vanhempainilloissa sekä opettajille ja oppilaille järjestetyissä koulutustilaisuuksissa.

Tuominen ja Peura kertovat, että vaikka TUNNE -hanke päättyy, jatkohanke tarjoaa yhä enemmän konkreettista apua lasten ja nuorten nettielämän ongelmiin. Yhteistyö nettiyhteisöjen kautta jatkuu, ja apua on saatavilla yhä enemmän verkossa sekä nuorten omissa ympäristöissä.

0 kommenttia: